Pe 9.9 SILVENNOINEN, FÖRSTI, HELA & BAND @Kehräämö

Pori | Siltapuistokatu 14, 28100 Pori

INFO
Suomalainen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Silvennoinen keikkailee ahkerasti usean kokoonpanon kanssa, viimeisimpänä Silvennoinen & Maijanen Band ja SF-Blues. Kunnioitettavan työn bluesin saralla tehnyt Silvennoinen valmistelee keikkailun ohella myös uutta soololevyään.

Lukuisissa tv-ohjelmissa ja yhtyeissä esiintynyt Johanna Försti tunnetaan ennen kaikkea räväkkänä Jo Stance -yhtyeen solistina, sekä Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana. Suomeen ykköslaulajiin lukeutuva Försti nousi koko kansan tietoisuuteen viimeistään Tähdet Tähdet -tv-ohjelmasta.​​​​​​​

Heikki Hela tunnetaan muun muassa legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä. Hänen laulajauransa alkoi 1980-luvulla ja tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Uneton yö ja Hillitön hopeinen kuu. Vuonna 1994 Hela palkittiin Emma-gaalassa Miessolisti-tulokkaana. Hela on uransa aikana julkaissut yhteensä kuusi albumia, joista uusin, Yhdessä & Erikseen, julkaistiin marraskuussa 2017. Albumilta on lohkaistu Saaren taa, Maanantaikappale ja Kuubalainen mies -singlet.​​​​​​​​​​​​​​

Silvennoinen, Försti, Hela & Band lähtevät uudelle kiertueelle!

Nämä “nuoret” ja lahjakkaat soittajat päättivät tehdä 10 konserttia ja klubia tulevana keväänä maalis-toukokuun aikana. Bändi soittaa pop-blues-rock-jazz meiningillä ja asenteella kaikille musiikin ystäville, sekä suomen että englannin kielellä.

Orkesteriin kuuluu myös muita pitkän linjan muusikoita: Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso) ja Matti Paatelma (koskettimet).

​​​​​​​
ESITYSAIKA JA LIPUT
Kulttuuritehdas Kehräämö

Pe 9.9.2022 - kellonaika ilmoitetaan myöhemmin

Liput 28€​​​​​​​

​​​​​​​Ulko-ovet ja ovilipunmyynti (mikäli esitys ei loppuunmyyty) avautuvat tuntia ennen esityksen alkua.

Katso lisätietoja: https://porinpuuvilla.fi/tapahtumakalenteri

Järjestäjä:
Rakastajat-teatteri
02 633 0125
info@rakastajat.fi
https://rakastajat.fi/

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 9.9.2022

Tapahtumapaikka: 

Siltapuistokatu 14, 28100 Pori

Sijaintikunta: 

Pori

Tapahtuman lisätiedot: