Pirtumiehet

Rauma | Rauman teatteri

uohosen Viku on Laihosen mamman kasvattipoika. Isää hänellä ei ole eikä ole äidistäkään aina niin tietoa. Eletään itsenäisen Suomen ensivuosia Raumalla.

Kauppamiehen vaistolla varustettu Viku vainuaa ansaintamahdollisuudet kieltolain astuessa voimaan. Hän ostaa Saksassa käyneeltä kaljaasilta pirtua ja aloittaa liiketoiminnan. Kauppa käy ja omaisuus karttuu. Vahvoista luokkarajoista huolimatta Viku vie vihille tansseissa tapaamansa suuren perheen tyttären, Annan.

Sana Vikun liiketoimista kuitenkin leviää ja trokarin leima istuu lujassa. Onnistuneet afäärit herättävät paitsi janoisten asiakkaiden, myös virkavallan mielenkiinnon. Nuoressa tasavallassa kaksinaismoralismi on valloillaan, sillä lain rikkominen on yleistä ja trokarin omaisuutta lait eivät suojaa senkään vertaa.

Veijarimaisen musiikkinäytelmän ovat käsikirjoittaneet Tapio Koivukari ja Sakari Kirjavainen, joka myös ohjaa esityksen. Kyseessä on mm. Runeberg-palkitun raumalaiskirjailija Koivukarin kolmas Rauman teatterin lavalle dramatisoitava teos. Myös kaksi aiempaa, Luodetuulen maa (2010) ja Missä aallot murtuvat (2013), syntyivät Koivukarin ja mm. vuoden elokuvaohjaajana palkitun Kirjavaisen yhteistyönä.

Näytelmän musiikit on säveltänyt Perttu Suominen. Lavastus on Jukka Uusitalon ja pukusuunnittelu Helena Hankosalon käsialaa. Kampaukset ja maskeeraukset luo Tuula Kupiainen-Koivisto.

Rooleissa: Ninni Kekki, Aarni Kivinen, Juha Kulmala, Mona Lehtola, Joni Leponiemi, Raisa Sorri

KÄSIKIRJOITUS
Tapio Koivukari ja Sakari Kirjavainen

OHJAUS
Sakari Kirjavainen

MUSIIKKI (sävellys ja sovitus)
Perttu Suominen

LAVASTUS
Jukka Uusitalo

PUKUSUUNNITTELU
Helena Hankosalo

KAMPAUKSET, PERUUKIT JA MASKEERAUS
Tuula Kupiainen-Koivisto

VALOT
Hannu Naamanka

ÄÄNET
Panu Raatikainen

MUUSIKOT
Perttu Suominen, kapellimestari
Juha Ellmén
Jaakko Mattelmäki

ESITYSOIKEUDET
Tapio Koivukari
Sakari Kirjavainen
Jarmo Impola

Tapahtuma-ajat: 

  • la 11.9. klo 18–20
  • pe 17.9. klo 19–21
  • la 18.9. klo 13–15
  • la 18.9. klo 18–20
  • pe 15.10. klo 14–16
  • pe 15.10. klo 19–21
  • la 16.10. klo 13–15
  • la 16.10. klo 18–20
  • ke 20.10. klo 19–21
  • to 21.10. klo 14–16
  • to 21.10. klo 19–21
  • ti 2.11. klo 19–21
  • ke 3.11. klo 14–16
  • ke 3.11. klo 19–21
  • to 4.11. klo 19–21
  • pe 5.11. klo 14–16
  • pe 5.11. klo 19–21
  • ti 9.11. klo 19–21
  • ke 10.11. klo 19–21
  • ti 23.11. klo 19–21
  • ke 24.11. klo 19–21
  • to 25.11. klo 19–21
  • pe 10.12. klo 19–21
  • la 11.12. klo 13–15
  • la 11.12. klo 18–20

Tapahtumapaikka: 

Rauman teatteri

Sijaintikunta: 

Rauma

Käyntiosoite: 

Alfredinkatu 2

Postinumero: 

26100

Postitoimipaikka: 

Rauma

Puhelinnumero: 

(02) 8376 9900

Sähköposti: 

raumanteatteri@raumanteatteri.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: